...Niin, kevät! Mikä voisi olla sitä parempaa? Maaliskuuta on mennyt kohta viikon verran, mittari näyttää jo plussaa ja kadut ovat toivottoman märkiä kaikesta sulamisesta. Rakastan kevättä!

Eilen mä olin hullu. Mä menin ja otin takin pois ja olin pelkällä t-paidalla ulkona. Mä halusin tuntea kevään iholla, mä halusin olla mukana siinä. Ja kyllähän mä sen tunsin, ympärillä oli kevät kevät kevät ja oli aurinkoista ja mun teki mieli laulaa. Toppatakkiset, pipopäiset ja hanskakätiset tädit ja ala-asteikäiset koulusta kotiin palaavat lapset katsoivat mua kuin hullua, mutta mitäpä väliä - kevät! Mulla ei ollut ollenkaan kylmä, aurinko paistoi mun iholle ja mä kävelin ja kuuntelin niitä lintuja, joista täytyy aina mainita kirjottaessaan keväästä, ja mä tunsin sen kevään ympärillä ja mun sisällä ja kaikkialla. Musta tuntui, että oikeesti mä saan unelmoida, saan elää ja rakentaa mun omaa elämääni. Mikä voisi olla sen parempaa? Mä olen nuori, mulla on ihan koko elämä edessä. Ja nyt on kevät, mahdollisuuksien aika!

Tietysti mä odotan myös kesää. Kesällä selviää monet asiat. Selviää, mihin mä pääsin opiskelemaan - yhteishaku käynnissä, toissapäivänä lähti paperit - saan luultavasti silloin tietää, pääsenkö mä sinne Italiaan vaihtariksi, saanko mä sen toisen pupun; saa tietää monia asioita. Mutta kevät on kuitenkin parempi, keväällä saa vielä odottaa kesää ja jännittää rauhassa ja olla vielä viimeisien kuukausien ajan peruskoulussa, Viikin norssissa, ysibeeläinen. Saa käydä vielä viimeisiä kertoja välituntivenäjässä apulaisena, saa rauhassa vihata luokanvalvojaa samalla tavalla kuin kaikki muutkin, saa istua vakiopaikallaan ala-asteen päädyn kolmannen kerroksen portaikon vieressä, saa kirjoittaa ylitylsillä ruotsintunneilla vihot täyteen valitusta idiooteista rinnakkaisluokkalaisista ja hehkutusta eräästä tietystä luokkalaisesta ja sen katselusta, saa noudattaa valmiiksi tehtyä lukujärjestystä ja olla niiden tuttujen ihmisten kanssa, joista suurimman osan mä olen nähnyt kolmannelta luokalta saakka päivittäin. Ja samalla saa huomata, miten päivät pitenee ja sää lämpenee koko ajan pikkuhiljaa, niin että kohta saa jo rullata farkkujen lahkeet ylös ja hankkiutua takista eroon, ja tajuta, että lähestyy se hetki, jolloin alkaa uusi elämä ja uusi tulevaisuus. Sillä sitä se on, musta tuntuu siltä, ja vaikka mä en haluakaan päästää irti tutuista rutiineista ja koulusta, ihmisistäkään, musta tuntuu, että tän vuoden syksyllä (jo tän vuoden syksyllä! Puolen vuoden kuluttua!) mä saan taas uuden mahdollisuuden.

Mutta nyt on ysiluokan kevät, aika opetella lentämään!