... Niin, mitä?

Mieti, minä kirjoitan tätä nyt. Tässä hetkessä. Juuri nyt naputtelen näitä kirjaimia miniläppärilläni ja mietin, että kohta pitäisi painua nukkumaan. Ja sinäkin luet tätä nyt, milloin se sinun nyt onkaan. Ja silti meidän välillä on tunteja, päiviä, mahdollisesti jopa kuukausia tai vuosiakin väliä. Silti me molemmat olemme nyt.

Välillä aika menee nopeasti, välillä hitaasti. Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Ei se välttämättä ole, minäkin odotan miltei aina jotakin, ja sitten se onkin jo ohi. Ei saa enää odottaa. Se odotettu päivämäärä on jo takanapäin ja jäljellä on enää muisto siitä tapahtumasta, jota niin odotin.

Me ollaan kirjoitettu kirjeet itsellemme. Seiskalla, nyt olen ysillä. Kohta, ehkä jo huomenna, saan omani takaisin. Minä olin silloin minä, kirjoitin sitä kirjettä samalla tavalla kuin nyt kirjoitan tätä. Nytkin min olen minä, ja sillä hetkellä, kun luen sitä kirjettä, olen myöskin minä. Silti olen eri minä; en enää muista, mitä siihen kirjeeseeni olen kirjottanut, en enää muista niitä seiskaluokan syksyn aikoja, en muista, millaista oli olla minä silloin. Mutta silti siinä kirjeessä olen sama minä kuin silloin. Pääsen hetkeksi taas seiskaluokkalaisen minäni sisään ja tunnen taas hetken itseni pieneksi ja juuri yläasteen aloittaneeksi. Se kirje on matkannut ajan läpi, vaikka on vain lojunut hyllyssä opon huoneessa. Ja sen mukana pääsen minäkin hetkeksi ajassa taaksepäin.

Tulevaisuus. Sekin on jonkinlainen ajan määre. Niin kuin minulle nyt usein sanotaan: tulevaisuus, koko elämä edessä! nuoruus! mahdollisuudet! - mitä se kaikki on? Koko elämä edessä? Ainahan on koko loppuelämä edessä, ei sille mitään voi. Loppuelämä on loppuelämä, sitä ei enää ole vasta sitten kun on kuollut. Ja mitä on nuoruus ja mahdollisuudet? Mahdollisuus on aina, ja nuoruus ei helpota mitään millään lailla. Lähinnä vaikeuttaa, kun pitää vielä sen tulevaisuuden lisäksi pohtia sitä elämän tarkoitusta ja ehtiä riidellä vanhempien kanssa ja mitä ne teinit nyt yleensä tekeekään. Ja jumankauta kun kuulostan vanhalta, vähintäänkin aikuiselta. Viidentoista vanha likka täällä hei.

Ikä. Sekin on ajan määre. Kuinka pitkän ajan on elänyt tän maapallon päällä, kuinka pitkään on maailmaa katsellut. Sen perusteella arvioidaan usein ihmisiä, ikä on hyvinkin merkittävä asia usein. Ikä ei kuitenkaan kerro elämänkokemuksesta melkeinpä mitään. On näitä sileän tien kulkijoita, joilla on aina mennyt kaikki putkeen eikä mitään pahempaa ole sattunut, ja olivat sellaiset ihmiset kuinka vanhoja tahansa, niillä ei ole kokemusta muusta kuin onnellisesta elämästä. Toiset taas ovat sellaisia, että jo nuorena on paljon kokemusta ja ymmärrystä. Silti niitä arvioidaan iän perusteella ja väitetään, että ne ovat niin kokemattomia vielä.

Muistotkin liittyvät aikaan, hyvinkin vahvasti. Mitä muistot oikeastaan ovat? Harhakuvia, nykyhetkessä tasan yhtä todellsia kuin mitkä tahansa muut mielikuvat. Muistot ovat todellisempia vain sen turvin, että useammalla ihmisellä voi olla tismalleen sama muisto samasta tapahtumasta, joten sen täytyy olla totta. Kuitenkin ne ovat vain mielikuvia, vain tapa olla perillä asioista.

Aika vaikuttaa. Ei sinällään, mutta ajan kuluessa ihmisille yleensä tapahtuu jotakin, joka muuttaa niitä jollain tapaa suuntaan tai toiseen. Sen takia ihminen voi olla täysin erilainen muutaman vuoden, kuukauden, ehkä jopa päivän kuluttua nykyhetkestä. Silloinkin hän on nykyhetkessä, mutta nykyhetki on erilainen. Itse ihminen on erilainen.

Kaikki väittävät, että aika loppuu. Loppuu? Mihin se muka menee, mitä se on? Ei aika voi loppua. Sekunnit, minuutit ja tunnit, päivät ja kuukaudet ja vuodet
 ja vuosituhannet voivat loppua, mutta ei aika. Ei aikaa ole olemassakaan, ei se ole mitattava käsite. Mitattava voi olla ainoastaan se, mikä voi olla jollain tapaa lopussa. Aikaa ei voi mitata mitenkään. Voi mitata viisarin kierroksen ja sen, milloin se on loppu. Voi mitata sen, milloin tiimalasin hiekka loppuu, valuu kokonaan alas. Voi mitata sen, milloin maapallo on kiertänyt auringon. Mutta se kaikki ei ole ajan mittaamista, se on sen nimenomaisen tapahtuman mittaamista. Ihminen vain koittaa hallita aikaakin, hallita olematonta, keksimällä ajan määreet. Mittaamalla olematonta.