... Niin hyvässä kuin huonossakin.

Kyllä se rakkaus tosiaan tekee ihmeitä. En olisi koskaan voinut kuvitella olevani näin... ei oikeastaan onnellinen, en ole kovin paljoa onnellisempi kuin aiemmin, vieläkin on usein itseinhokohtauksia ja ärsyynnystä, vieläkin on tekoja joita kadun ja sanoja, jotka olisin voinut jättää sanomatta. Mutta olen jollain tapaa kokonaisempi. Vähän samalta minusta tuntui viime keväänä, silloin, kun ajattelin löytäneeni itseni, itsestäni jotakin uutta, tärkeää ja arvokasta. Silloin, kun ensimmäisen kerran ajattelin, että voisin oikeasti olla arvokas ja tärkeä ihminen, että minustakin voisi olla hyötyä, että en ole täysin turha.

Nyt minusta tuntuu samanlaiselta. Nyt en ainakaan ole turha, nyt tunnen itseni ainutlaatuiseksi, sellaiseksi, että minua todella tarvitaan. Minua tarvitaan, nimenomaan minua, ei ketään muuta. Että on olemassa ihminen, joka haluaa olla juuri minun kanssa, joka rakastaa minua juuri sellaisena kuin minä olen. Olen tärkeä.

Minulle on tärkeää, että saan elämäni aikana levittää hymyjä, lämpöä ja rakkautta ympärilleni. Nyt tunnen, että teen sitä oikeasti, että teen ainakin yhden ihmisen onnelliseksi.

Voisin kuolla nyt, niin kuolisin ainakin onnellisena.